12.12.10

winter


Pitkästä aikaa terkut Kanadasta ! Täällä on nyt "freezing rain" eli sataa vettä, joka jäätyy puiden oksille ja autojen päälle sellaiseksi jäähupuksi. Ja sitä jääkerrosta on melkein mahdoton saada pois. Kerran me jouduttiin heittää kiehuvaa vettä auton ikkunoihin, että saatiin raaputettua jäät irti. Jalkakäytävät on silloin kuin luistinradat ja ihmiset joutuu kävellä tiellä. Täällä ei kuitenkaan ole lunta yhtä paljoa kuin Suomessa, ainakaan vielä. Meillekin on nyt luvattu lumimyrskyjä ja silloin lunta voi sataa yhden päivän aikana yli puoli metriä.


Ihanaa, mulla alkaa perjantaina joululoma. Se tulee kyllä tarpeeseen, sillä meillä on ollut ihan tajuttomasti kokeita ja kaikenlaisia esseitä ja esitelmiä koko ajan. Viikonloppuisinkin on pitänyt tehdä kouluhommia ja se  on ollut niin tylsää! Onneksi sentään yhtenä lauantai-iltana meillä oli koulussa Casino Monte Carlo, eli sinne oli tuotu pokeripöytiä ja pelikoneita ja muutenkin laitettu casino-tunnelmaa. Ja siellä oli baarimikkoja, jotka teki meille värikkäitä drinkkejä. Kaikki oli pukeutuneet aika hienosti, joten sekin teki illasta jotenkin erityisen. Mulla oli päällä Guessin musta satiinimekko, jossa on vain yksi olkain.


Kaupungissa on nyt ihanasti jouluvaloja. Ja ne ei ole mitään tavallisia valkoisia valoja, vaan tosi värikkäitä. Ja sitten siellä on mahtava valoshow, jossa yhden hienon rakennuksen seinään heijastetaan lumihiutaleita yms. Se on tosi ihana ! 






Talvi on täällä kuulemma tosi kylmä jäätävän tuulen takia, joten mä olen ajatellut ostaa Canada Goosen untuvatakin, kun se on niin lämmin. Mutta se malli, jonka mä haluaisin, on myyty loppuun jo lokakuussa, joten mun on odotettava, kunnes niitä tulee lisää. Ostin nyt tuon karvalakin, se on todella lämmin. Ja karvainen... Joululoman jälkeen koulussa alkaa "Friday night skiing", ja mä toivon tosi paljon, että pääsen mukaan. Joka perjantai meidät vietäisiin suoraan koulusta vuorille laskettelemaan koko illaksi. Se on kuulemma tosi hauskaa, joten kaikki haluaisivat mukaan, mutta tilaa on noin 180:lle oppilaalle. Toivottavasti mä olisin yksi niistä!

With love,
Eve







13 comments:

  1. OOOOH toi hattu ja noi valot ja se mekko ja kaikki! ota lisää kuvii me wanna see more ! miss u ♥ ja toi on muuten ihana toi banneri ! :) sä et varmaa sa laittaa kuvii sun kavereist tänne vaaaai? jos voit nii ois kiva jos laittaisit! :D ♥

    ReplyDelete
  2. tykkään sun blogista iha mielettömän paljon! :) on ihana lukee sun kirjotuksii ja tykkään kans sun kirjotustyylistä, toivottavasti alkasit kirjotteleen vähä useemmin! :)

    ReplyDelete
  3. vautsi !sairaan hieno paikka tossa ekassa kuvassa ;o

    ReplyDelete
  4. Vooii ihania kuvia !! JA kiva lukee taas vaihteeks näistä jutuistä täältäki ! Mä ajattelinki tänään ku oli nii helkkarin kylmä että ootkohan sä ostanu jo sen canada goosin takin. Ja et siis huomattavasti ! TOI hattu on söpö <3 Voi kumpa mäki pääsisiin noihin kaikkiin juttuihin mukaan !! KUi kivaa se ois :) Ja kivoi noi valot tuolla, jaaaa jaa vielä kaikken sisäks ihan sika kiva toi banneri :) joulunen cocktail :)

    ReplyDelete
  5. you my friend, you are too beautiful <3 noi joulu valot ja noi jutskat on super hienoi, oioi !! Kiva, joo meki heitellää aina aamusin kiehuvat vedet meijän auton päälle ja sit kouluu :).. no ei, herranjumala PERUS :D

    ReplyDelete
  6. ihanaa ku oot taas postannu:) rakastan sun blogii oot nii super hyvä kirjottaa ja nätti!!!!
    miss you <3

    ReplyDelete
  7. teijän koulu vaikuttaa niiin kivalta! :)

    ReplyDelete
  8. Hei voiks kertoo jotain bändejä mitä tykkäät kuunnella ku ois kiva saada vähä vaihteluu noihin omiin samoihin ja sielpäin on varmaan semmosia bändejä, mitä ei viel ees Suomessa tiietä! :)

    http://ruusukerotta.blogspot.com

    ReplyDelete
  9. jepa! tosi kiva blogi sulla, on mielenkiintoista lukea juttuja kanadasta! :) tosi nättei kaikki jouluvalot ja koristukset! jeps olis kiva lukea useemmin näitä kirjoituksia, koska seuraajia on varmasti paljon :)

    ReplyDelete
  10. oot ihana eve! yritäthän postailla useemmi koska must tuntuu et iha hemmetin montaa ihmistä kiinnostaa et miten sul menee siel :) onko mahollista et saisit teijän talost sielt kuvii tai jostain ostoskeskuksest. :o tai vaik sielt lempi vaatekaupast ja onks siel paljon kaikkee sellast mitä suomes ei oo.
    voi herranjumala mul on ikävä sua tyttö

    ReplyDelete
  11. osaatko iha täydellisesti enkkuu? nää sun blogi on niiinnnnnnnn kiva !!! :-)

    ReplyDelete
  12. voitko tehä postauksen mihin pistät kuvia sun talosta? :)

    ReplyDelete